Psalmit CD

Psalmilevy saa tutut raamatun kohdat elämään aivan uudenlaisella tavalla.

Ne puhuttelevat syvemmin ja niissä on lohtua sekä voimaa!

Syksyllä 2006 olin Nuorten lähetys- ja rukousmatkalla Israelissa. Koin saavani Herralta sanan, jonka lausuin myös ääneen: Jumala antaa itsekullekin meille lahjan, koska lähdemme siunaamaan israelia ja rukoilemaan Jumalan omaisuuskansan puolesta.

Vain pari päivää matkan jälkeen osallistuin yhteiskristilliseen profetaaliseen taideseminaariin, koska olin luvannut auttaa ylistyksessä. Konferenssissa tapahtui seuraavaa: sain ylistyshetken lopussa erikoisen melodiakulun soittaessani saxofonisti Martin Richardsin kanssa. Myöhemmin avasin Raamatun ja psalmin 28:1 sanat olivat suoraan edessäni:

 

Sinua, Herra, minä huudan; minun kallioni,

 

älä ole minua kohtaan äänetön,

 

etten minä, kun sinä vaiti olet,

 

joutuisi niiden kaltaiseksi,

 

jotka ovat hautaan vaipuneet.

Jae tuntui kuvaavan tuntemuksiani täydellisesti. Sovitin saamani melodiakulun jakeeseen ja ensimmäinen sävellykseni oli valmis. Vielä tarvittiin kertosäe, joka muodostui jakeesta 7:

 

Kiitetty olkoon Herra,

 

sillä hän on kuullut minun rukousteni äänen.

 

Kiitetty olkoon Herra,

 

sillä hän on kuullut minun rukousteni äänen.

 

Seuraavana päivänä lauloin saamani psalmin taideseminaarilaisille, ja huomasin muutamien  itkevän. Lopuksi Martin Richards tulee luokseni, halaa minua päästämättä ollenkaan irti ja lopuksi minäkin huomaan itkeväni. Sali on täynnä Pyhän Hengen lämpöä ja rakkautta.

 

Tästä alkoi pitkä yhteistyö Martinin ja Janicen  kanssa ja he ovat sen jälkeen käyneet kuusi kertaa Suomessa äänittämässä psalmeja. Viime syksynä 2009 he tuottivat englannin-kielisen psalmi-levyn.

 

Kiitos Nokia Missiolle, Rami Haloselle, Hannu Varhille, Toni Mäki-Leppilammelle ja Martinille ja Janicelle ja kaikille sovittajille, muusikoille ja laulajille sekä ennen kaikkea Jeesukselle Hänen suurenmoisesta rakkaudestaan tässä projektissa.

 

Pirkkalassa 15.2.2010  Mika Piirto

 

Psalmi 1 Autuas se mies

Psalmi 23 Herra on minun paimeneni

Psalmi 27 ( 1-5) Vaikka sotajoukko

Psalmi 28 ( 1,2,6,7) Sinua Herra minä huudan

Psalmi 34 ( 10-20) Peljätkää Herraa

Psalmi 115 ( 1-9) Älä meille

Psalmi 116 ( 1-9) Minä rakastan Herraa

Psalmi 121 Minä nostan katseeni vuoria kohti

Psalmi 127 Jos Herra ei huonetta rakenna

Psalmi 128 Autuas

Psalmi 131 Herra minun sydämeni ei ole ylpeä

Psalmi 134 Kiittäkää Herraa

Psalmi139 ( 1-6) Herra sinä tutkit minua

 

Psalmilevy on vaikuttanut erikoisin tavoin monien ihmisten elämään. Laulettu Sana vaikuttaa, “… sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää, ja lääke koko hänen ruumiillensa.” (Sananl.4:22) Monet Psalmilevyä kuunnelleet ovat tästä todistaneet.

MIKA PIIRTO. fi © Mika Piirto & ICB Oy 2012